Vahva alku – katse on jo vahvasti ensi vuodessa
PlanSons Oy:n ensimmäinen toimintavuosi, joka tässä tapauksessa tarkoittaa neljää kuukautta, on tullut päätökseensä nopealla tahdilla ja menestyksekkäästi. Yrityksen alkutaival on ollut täynnä oppimista, luottamuksen rakentamista ja rohkeita avauksia. Ennen vuodenvaihdetta onkin hyvä pysähtyä hetkeksi pohtimaan, mistä olemme lähteneet, ja mihin olemme matkalla.
Kaikki lähtee asiakkaista ja yhteisistä projekteista
Toiminnan käynnistäminen on työllistänyt meitä syksyn mittaan, samalla on kuitenkin ollut hienoa ja ennen kaikkea tärkeää päästä kiinni projektityöhön. Meiltä onkin jo lähtenyt maailmalle usean hankkeen suunnitelmat PlanSons logo otsikkotaulussa. Me PlanSonsilla luotamme vahvasti siihen, että pystymme tuomaan asiakkaille todellista lisäarvoa laadukkaimmilla suunnitelmilla, missä optimoiden ratkaisut yksityiskohtia myöten löydetään juuri oikea taso ja kokonaisuus hankkeessa kuin hankkeessa.
Asiakastyytyväisyys vahvalla tasolla
Yksi menneen vuoden tärkeimmistä mittareista meille on ollut asiakaskokemus. Olemme saaneet toimintavuoden aikana asiakkailtamme asiakaspalautteita, joista jokainen on ollut täysi 10/10. Tämä kertoo siitä, että tekemisemme suunta on oikea ja että asiakkaamme kokevat saavansa PlanSonsilta aitoa lisäarvoa. Kiitämme luottamuksesta – se on kasvumme perusta.
Ensimmäinen palkkaus vahvistaa tiimiä
Seuraava merkittävä askel PlanSonsin kehityksessä on ensimmäinen palkkaus – uusi projektipäällikkömme aloittaa heti vuoden 2026 alusta. Näin vahvistamme kykyämme vastata kasvavaan kysyntään ja kehittää toimintaamme entistä paremmaksi. Tulevasta avainpelaajastamme kerromme lisää lähipäivinä LinkedInin puolella.
Rekrytointien valmistelu käynnissä
Kasvumme ei pysähdy tähän. Olemme parhaillaan valmistelemassa seuraavia rekrytointeja, joista kerromme lisää lähiaikoina. Tulemme palkkaamaan osaajia, jotka haluavat olla rakentamassa jotakin uutta alusta asti. Ensimmäiset PlanSonslaiset muodostavat yrityksen perustan, jonka päälle on hyvä valaa vankka ja kestävä tulevaisuus.
Ensimmäiset KVR-hankkeet käynnistyneet lupaavasti
Vuoden aikana olemme päässeet mukaan ensimmäisiin KVR-hankkeisiin yhdessä yritysperheeseemme kuuluvan HeatSons Oy:n kanssa. Hankkeet ovat käynnistyneet erittäin lupaavasti ja tavoitteidemme mukaisesti – yhdistämällä osaamista ja resursseja pystymme tarjoamaan asiakkaillemme kokonaisvaltaisia ja toimivia ratkaisuja, jotka parantavat laatua läpi hankkeen.
Kumppanuudet rakentavat tulevaa
Myös kumppanuusrintamalla vuosi on ollut rohkaiseva. Useita lupaavia yhteistyökeskusteluja on käyty, ja ensimmäiset kumppanuudet ovat lähteneet rakentumaan mahtavalla tavalla. Uskomme vahvasti, että pitkäjänteinen ja avoin yhteistyö on avain yhdessä menestymiseen. Näkemyksemme PlanSonsilla on, että kaikki hankkeen osapuolet ovat yhtä joukkuetta – yhdessä onnistumme parhaiten.
Kehitysrintamalla tapahtuu
Kehitämme jatkuvasti toimintaamme entistä paremmaksi ja ennen kaikkea asiakkaiden toiveita kuunnellen, sillä ilman kehitystä emme voisi menestyä. Ensi vuonna panostamme vahvasti myös kehittymiseen, niin henkilökohtaisella kuin yritystasolla. Tulemme ottamaan käyttöön uusia työkaluja, jotka tehostavat laatua ja tuottavuutta. Samalla panostamme henkilöstöömme kouluttautumalla jatkuvasti muuttuvan alan mukana.
Tavoitteet vuodelle 2026
Katse on jo vahvasti tulevassa, mutta ensin panostamme vuoteen 2026. Vuodelle 2026 asetamme kunnianhimoisia mutta realistisia tavoitteita:
- Henkilöstön kasvattaminen ja tiimin vahvistaminen
- Liikevaihdon selkeä, mutta kestävä kasvu
- Kumppanuuksien syventäminen
- Toimintamallien kehittäminen ja skaalautuvuuden parantaminen
- PlanSonsin tunnettavuuden vahvistaminen alalla
- KVR-hankkeiden tarjonta
Lähdemme uuteen vuoteen luottavaisina, nöyrinä ja ennen kaikkea nälkäisinä kehittymään.
Vielä kerran kiitos kaikille asiakkaille, kumppaneille ja yhteistyötahoille kuluneesta vuodesta – tästä on hienoa jatkaa.
